Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä --.
Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa
-- ja linnut, linnut helää --.
Lauri Viidan runosta Alfhild (kokoelmasta Betonimylläri, 1947)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti